Vastuullisuustekoja

Joukkuevoimistelijat kisaavat maailman huipulla

Harrastaminen ja huippu-urheilu limittyvät tiukasti yhteen joukkuevoimistelussa. Espoolainen OVO Junior Team saa toimintaansa tukea Lumo-sponsorointi- ja stipendiohjelmasta.

235x174

Iso urheiluhalli kuhisee elämää. Ihmisiä saapuu tasaisena virtana harrastusten pariin työ- ja koulupäivän jälkeen. Esport Centerin sisuksissa sijaitsevan OVO Training Centerin ovi aukeaa kapeaan käytävään, jonka seinustalle on aseteltu pitkä rivi kimaltelevia esiintymisasuja. Yleisö on tottunut näkemään ne joukkuevoimistelijoiden päällä kihelmöivissä kisatilanteissa.

Puvut ovat olennainen osa tarkoin rakennettua kokonaisuutta. Voimistelijat ompelevat itse strassit luomuksiinsa. Mutta ennen kuin on edetty kisalattialle, on täytynyt tehdä valtava määrä töitä. Olarin Voimistelijoiden OVO Junior Teamin jäsenet harjoittelevat viikossa 20–30 tuntia. He tulevat treeneihin kuusi kertaa viikossa, mahdollisuuksien mukaan jopa kaksi kertaa päivässä. Maanantai on ainoa vapaapäivä.

Harrastus käy myös vanhempien kukkarolle. Kuukausimaksu huitelee 800 euron tuntumassa. Se olisi todennäköisesti vieläkin korkeampi ilman sponsoreiden tukea. Lumo tukee OVO Junior Teamin toimintaa vahvistamalla muun muassa joukkueen kisamatkoille tarvittavaa matkakassaa.

Meillä on uudistunut joukkue, ja henki on tosi hyvä. Se näkyy kisaohjelmassa. Kaikki haluavat samaa. Joukkuelajissa keskinäinen tsemppaus kuuluu asiaan.

Janna Kutila235x174235x174

OVO Junior Teamin kapteeni Janna Kutila ja päävalmentaja Anneli Laine-Näätänen arvostavat Lumo-kotien tukea.

– Naisten joukkuevoimistelu ei tarjoa lajina viikoittaisia pelejä, joita voisi seurata. Sponsoreita on vaikea saada. Lajin kustannukset ovat vanhemmilla korkeat, joten tuella on iso merkitys, Laine-Näätänen sanoo.

– Ollaan kiitollisia Lumo-kotien sponsoroinnista, se on iso apu. Se mahdollistaa ulkomaanmatkoja, jatkaa Kutila.

Valmentaja ja kapteeni treenaavat haastatteluiltana tulevan viikonlopun kisaohjelmaa. Kisat pidetään kotimaassa, ja on viimeistelyn aika.

– Kapteenina olo on hieno kokemus, sanoo OVO Junior Teamin voimistelija Janna Kutila.

Lämmittelyä, voimistelua ja voimaa

Arki-illan harjoitukset alkavat niin sanotussa peilisalissa lämmittelyosuudella. Tytöt tekevät balettiliikkeitä ja venyttelevät – uskomattomiin asentoihin. Tunnelma on keskittynyt. Balettivalmentaja antaa ohjeet, korjaa ja selventää.

Balettitangon edessä lämmittelee myös joukkueen kapteeni. Joukkuevoimistelun viisitoistavuotias ysiluokkalainen aloitti seitsemänvuotiaana. Kipinän Kutila sai kaverin isosiskolta, joka voimisteli Olarin Voimistelijoiden OVO Teamissa. Kutila päätyi samaan seuraan.

– Joukkuevoimistelu vaatii sinnikkyyttä ja yhteistyökykyä. Kaikkien kanssa on tultava toimeen. Ei voi ajaa omaa etua vaan sitä, mikä on parasta joukkueelle, uunituore kapteeni kuvaa.

Kapteenin pesti sisältää tukun tehtäviä. On muistutettava joukkuetta esimerkiksi aikatauluista ja toimittava päävalmentajan viestinviejänä. Kerran kuussa Kutila järjestää joukkueelleen yhteisen illan joukkuehengen nostattamiseksi.

– Meillä on uudistunut joukkue, ja henki on tosi hyvä. Se näkyy kisaohjelmassa. Kaikki haluavat samaa.

Joukkuelajissa keskinäinen tsemppaus kuuluu asiaan. Kutila pyrkii kapteenina olemaan kaveri kaikkien kanssa ja huolehtimaan siitä, ettei ketään jätetä yksin. Häntäkin kannustetaan jännittävän paikan tullen. Sellainen tulee kuulemma eteen ainakin kisoissa alkuasennon hetkellä. Sydän hakkaa, kun hän laskee matolla ”kolme, neljä” ja musiikin alkutahdit kajahtavat soimaan.

– Ajattelen silloin, että mä osaan ja teen rauhassa.

Kutilan lause kuvannee joukkueen asennetta. OVO Junior Team onkin voittaja-ainesta. Tuorein saavutus on pronssisija maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2021. Kisat olivat myös Kutilan tähänastisen voimistelu-uran huippuhetki: kotiyleisön edessä oli mahtava fiilis ja tunnelma katossa.

– Valmentajan tehtävä on pitää rima korkealla harjoittelussa, sanoo OVO Junior Teamin päävalmentaja Anneli Laine-Näätänen.

Intohimona muiden auttaminen

Lämmittelyn jälkeen joukkue siirtyy viereiseen saliin treenaamaan Herttakuningatar-ohjelmaa. Koreografi ja valmentaja Anneli Laine-Näätänen huutaa täsmäohjeita kentän laidalta. Jalat! Enemmän kaulaa! Katse suoraan yleisöön!

Laine-Näätänen on valmentanut OVO Junior Teamia vuodesta 2016 ja nuoria jo pitkään ennen sitä.

– Joukkuevoimistelu on kehittynyt ammattimaisemmaksi ja vaatimustaso noussut. Voimistelijalta vaaditaan liikkuvuutta ja voimaa, huippu-urheilijan elämäntapaa, Laine-Näätänen summaa.

Hänen tehtävänsä on auttaa urheilijaa kehittymään. Se on hänen intohimonsa ja näkyy omana kädenjälkenä joukkueen työskentelyssä.

– Tavoitteena on olla maailman paras.

Huippuunsa viety päämäärä merkitsee tinkimätöntä työtä, joka koostuu lämmittelystä, lajiosuudesta ja voimaharjoittelusta. Uuden oppimisen ilo ei saa unohtua.

– Haluan auttaa nuoria voimaan hyvin. On oltava hyvä fiilis, kun tullaan salille.

Salin ja lajin vaatimukset Laine-Näätänen tuntee läpikotaisin. Hän voimisteli nuoruudessaan kilpatasolla niin yksilönä kuin joukkueessakin. Uran huippuhetki ajoittuu Prahaan vuoteen 2002, jolloin hänen valmentamansa aikuisten joukkue OVO Dynamot voitti MM-kultaa. Strassit kimmelsivät ja vaunuissa tuhisi pieni esikoinen. Monta hyvää asiaa tapahtui samaan aikaan.

Sponsorointi- ja stipendiohjelma viettää juhlavuotta

Lumo-sponsorointi- ja stipendiohjelma täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Ohjelma tukee suomalaista huippu-urheilua ja nuorten liikuntaa yksilö- ja joukkuetasolla.

Lumo-sponsoroitavat valitaan kerran vuodessa. Sponsorointiyhteistyön avulla Lumo tukee nuoria urheilijoita, joilla on lahjoja ja asennetta nousta maailman huipulle.

Vuoden 2022 Lumo-sponsoroitavia ovat Viivi Lehikoinen (400 metrin aidat), Henry Manni (pyörätuolikelaus), Niilo Moilanen (maastohiihto), Oskari Mörö (400 metrin aidat), Nooralotta Neziri (100 metrin aidat) ja Emil Soravuo (telinevoimistelu) sekä OVO Team ja OVO Junior Team (joukkuevoimistelu). Seuraava sponsorointihaku on loppuvuodesta 2022.

Lumo-stipendejä puolestaan myönnetään kaksi kertaa vuodessa. Niiden tavoitteena on kannustaa eteenpäin 12–20-vuotiaita nuoria, jotka ovat sitoutuneita harjoitteluun ja osoittavat halua menestymiseen. Lumo-stipendejä myönnetään ensisijaisesti Lumo-kotien asukkaiden lapsille. Seuraava Lumo-stipendihaku on auki maaliskuun 2022 ajan.

Lumo-sponsorointi- ja stipendiohjelma

Lumo-sponsorointi- ja stipendiohjelma tukee suomalaista huippu-urheilua ja nuorten liikuntaa yksilö- ja joukkuetasolla. Vuonna 2012 käynnistetty ohjelma edistää hyvinvointia liikunnan parissa myöntämällä stipendejä ja sponsoritukea nuorille urheilulahjakkuuksille.

Lumo-sponsorointi- ja stipendiohjelma
235x174

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu