Vieraskynä

Näyttelijä Venla Savikuja elää omannäköistään elämää kaupunkikodissa: "Eläväinen kaupunki ja sen runsas luonto on sydämeni koti."

Näyttelijä ja vaikuttaja Venla Savikuja viihtyy Lumo-kodissa meren rannalla, jossa kaksi maailmaa kohtaa; eläväinen kaupunkikulttuuri palveluineen ja luonnon autuaan hiljainen näkymä aallokoiden yli äärettömyyksiin.

235x174

Suoritin syväluotaavan pohdinnan parisen vuotta sitten, joka johti minut seuraaviin päätelmiin ja kaivatun muutoksen äärelle. Omistin aiemmin kodin metsän laidalta, mutta todettuani, ettei se itsessään tehnyt minua onnelliseksi, muutimme puolisoni ja koirani kanssa reilu vuosi sitten vuokrakotiin Helsingin ytimeen.

Pidän suuressa arvossa kulttuuria ja monipuolisia palveluja, joten oli selvää, että tarvitsen reilusti vähemmän tilaa seinien sisälle ja paljon enemmän minulle kodin luovia elementtejä seinien ulkopuolelle. Kuten vanhoja tunnelmallisia kortteleita, merta, ravintoloita, yhteisöllisyyttä sekä kaikkia rakastamiani museoita, kirjastoja, elokuvateattereita, uimahalleja, kuntosaleja sekä muita harrastusmahdollisuuksia, puhumattakaan vaivattomista siirtymistä töiden suhteen. Nautin paljon siitä, että aikaa ei enää kulu matkustamiseen.

Kotikulmilla riittää kulttuuri- ja ruokaelämyksiä. Kuvassa Ravintola Forza Punavuoressa.

Palveluiden lisäksi luonto on minulle todella tärkeä ja siksi kaikki Eiran romanttiset puistot, Uunisaari, Liuskaluoto sekä Kaivarinranta ovat lempipaikkoja, jossa tulee vietettyä paljon aikaa meidän koko perheen kesken.

Koko kaupunki on kotini.

Täällä Lumo-kodissa olen tuntenut olevani kotona heti ensi hetkistä lähtien, joten koti on todella jotain aivan muuta kuin neliöt tai kauppakirja. Kotimme tarjoaa meille juuri meidän näköistämme elämää. Meille koti ulottuu paikkoihin, jossa on hyvä olla. Täältä löytyykin, mitä ikinä saatamme haluta.

Kumppanini juuri totesi, että hänellä ei ole edes matkakuumetta, miksikö? Kiitos siitäkin kuuluu myös uudelle kodillemme. Olemme rakentaneet tänne arjen, josta ei ole tarvetta paeta. Ainakaan ihan heti. Rakastamme molemmat kulttuuria sekä ruokaa, ja niitä elämyksiä täällä on onneksemme tarjolla kotinurkilla runsain määrin – toivottavasti myös tulevaisuudessa.

Kotia ympäröivissä puistoissa tulee vietettyä paljon aikaa koko perheen kesken. Yksi suosikeista on leikkipaikka Meripuisto Kaivopuistossa.

Välillä tässä mielipiteitä ja odotuksia pursuavassa maailmassa on hyvä unohtaa mikä on se perinteinen toimintamalli ja pysähtyä kysymään itseltään; mitä minä oikeasti haluan? Mikä tekee minut onnelliseksi?

Täällä nykyisessä kodissa aikani asuttuani, olen oivaltanut, kuinka paljon olen saanut elämääni puhdasta iloa, kaupungin ja Lumo-kotini tarjoamista mahdollisuuksista sekä vastakohdista; kaupungin kuhinasta ja aikaisen aamun hiljaisista rantapoluista.

Minua viehättää myös vuokra-asumisen tarjoama vapaus – voin halutessani vaihtaa helposti Lumo-kodista toiseen, jos esimerkiksi halajan siirtyä ikään kuin "huoneesta toiseen" katselemaan erilaisia maisemia. Tässä tapauksessa koko kaupunki on kotini ja joskus sitä haluaa siirtyä eteläsiipeen toisinaan itään, riippuen elämäntilanteesta.

Lähikahvila voi tuntua parhaimmillaan olohuoneen jatkeelta. Kuvassa Kaffa Roastery.

Ei sovi myöskään unohtaa, että niin Lumo-kotia kuin sen asukkaita hoidetaan lämmöllä ja kaikki on aina tip top. Mikäli huoltomiehelle on ollut tarvetta, on hänkin aina ollut puhelinsoiton päässä tai kätevästi tavoitettavissa My Lumo -palvelun kautta.

Olemme ehtineet kartuttaa täällä asuessa paljon muistoja vuoden aikana. Tässä samaisessa korttelissa vietin raskausaikani ja täällä syntyi myös ensimmäinen lapseni. Tunnen nämä kadut omikseni ja lukuisten vehreiden puistojen historiaa nähneille penkeillä istahtaessa tuntuu kuin istuisi omassa viherhuoneessa.

Eikä minun kotini tuntuisi kodilta ilman vanhaa arkkitehtuuria ja urbaania katutaidetta. Elän luovuudelle ja mitä taiteeseen tulee, sitäkään kaikkea en halua omistaa voidakseni tuntea sen omakseni ja nauttiakseni siitä. Sama pätee asumiseen.

Eläväinen kaupunki ja sen runsas luonto on sydämeni koti.

Venlan suosikkipaikat Helsingin keskustan tuntumassa

  1. Juhani Ahon puisto, Eira
  2. Elokuvateatteri Riviera, Punavuori
  3. Ravintola Forza, Punavuori
  4. Kaffa Roastery, Punavuori
  5. Leikkipaikka Meripuisto, Kaivopuisto
  6. Eiran kukkakioski
  7. Bob´s Laundry Bar, Punavuori
Koti voi jatkua myös suosikkipaikkoihin oman kodin seinien ulkopuolelle. Kuvassa elokuvateatteri Riviera Punavuoressa.

14.4.2023 (Muokattu 25.4.2024)

Teksti Venla Savikuja

Kuvat Venla Savikuja

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu